torstai 26. heinäkuuta 2012

Päivä 14 - Alien Nation

Nyt kun syksy jälleen sarastaa ja elämä on leppoisaa ja mukavaa - olisikin - ajattelin, että projektinkin jatkaminen olisi taas mahdollista. Olen ollut pitkään jumissa yksilössä nimeltä...

Alien Nation

 

 Suurin ongelma koko sarjassa on luultavasti siinä, että se on 80-luvun loppupuolen televisiomaailman yritys nousta rasismia vastaan science fictionin keinoin. Kai. Ei siinä mitään, ei rasismi kovin jees ole, ja jos olisin esimerkiksi televisiotutkimuksen opiskelija, varmaan Alien Nation olisi moninaisine vivahteineen (ehheh) ja jaloine päämäärineen (joopa joo) mielenkiintoista koluttavaa. Valitettavasti en ole, ja vaikka yleensä tykkäänkin siitä, että sarjalla on jokin pointti ja mielellään jotain sanottavaakin (vrt. esimerkiksi Vincent & The Doctor), tarkoitus ei tässä tapauksessa pyhitä keinoja. Keinot ovat nimittäin huonot.

Sympaattiset, hassunnäköiset avaruusoliot lähinnä hämäävät katsojaa, juoni on puupalikkamainen ja 80-luku näkyy jatkuvasti liiankin selvästi. Ei sillä, minkäs sille voi että sarja on tuotettu silloin, mutta kun. Ei sitä ihan kaikkea tutkimusmatkailunkaan nimissä voi kestää.

Blogini lukijoissa ei liene yhtään Alien Nationin fania - semminkin kun lukijoita on yhteensä noin viisi. Siksi uskallan sanoa, etten suosittele tätä oikein kenellekään (paitsi niille televisiotutkimuksen opiskelijoille, joilta vielä puuttuu graduaihe). Tässä teille kuitenkin maistiaisena kaunis perhevalokuva:



Koska olen epätoivoinen tämän sarjan nähtyäni, linkkaan teille myös Iltalehden videon, jossa räjäytetään vesimeloni. Onneksi huomenna on luvassa jotain aivan muuta, nimittäin Alienated. Pidän sormet ristissä ja toivon parasta.

2 kommenttia:

  1. Ei Alien Nation -faneja? Miten niin? Kyseessähän on mitä mainioin klassikkosarja.

    Ahum, tai siis, Alien Nation katsottava, jos kohta hyvinkin erikoinen kantaaottavuuden ja aikakautensa asennemaailman välisessä yhteensopimattomuudessaan taiteileva perhesarja, joka ei oikein osannut päättää, mihin kategoriaan se kuuluu, joten se koettia mahduttaa sateenvarjonsa alle Aivan Kaiken.

    Katsoitko kuinka paljon: alkuperäisen elokuvan, tv-sarjan ja tv-elokuvat?

    VastaaPoista
  2. Mikäli ymmärsin oikein, katsoin alkuperäisen tv-sarjan pilottijakson. :) En tiedä, sarja ei varsinaisesti ollut Huono, mutta minuun se ei iskenyt - ehkä koska en jotenkin pilottijaksossa saanut hahmoista kunnolla otetta ja koska koko systeemi tosiaan oli niin sekametelisoppa. Toisaalta asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että katselin tätä pienissä pätkissä eteenpäin puolen vuoden ajan, kun halusin saada projektia eteenpäin, eikä jaksosta siksi muodostunut niin eheää kuvaa.

    Täytynee antaa uusi mahdollisuus ja katsoa vielä pari jaksoa lisää, jos vaikka nappaisi sitten enemmän.

    VastaaPoista