Sarja 30: Arpeggio of Blue Steel -Ars Nova-

Arpeggio of Blue Steel -Ars Nova-

Arpeggio of Blue Steel -Ars Nova- (2013) on melkein samannimiseen mangaan pohjautuva sukellusvenesodankäyntianime, ja se menee (suurten, melko hyvälaatuisten kuvankaappausten siivittämänä, kun nyt kerrankin voi) jotakuinkin näin:

Vuonna 2039 Yhdistyneiden Kansakuntien laivasto Viimeistä Taistelua varten ottaa yhteen Sumun Laivaston kanssa ja häviää. Ilmaston lämpeämisen ja muiden tekijöiden yhdistelmä on syönyt ihmiskunnalta suurimman osan sen hallitsemasta maa-alasta. Sumun Laivasto, jonka alukset ovat visuaalisesti yhdistelmä toista maailmansotaa, hohtavia valoja ja lasereita, on saartanut kaikki kauppareitit ja tuhonnut viestiyhteydet maiden välillä.

Viimeisessä Taistelussa menehtyneen kapteenin poika Chihaya Gunzou aktivoi sammuneena löydetyn Sumun Laivaston sukellusvene I-401:n ja sen tekoälyavatarin, Ionan. Varastettuaan aluksen maanmiehiltään ja rekrytoituaan laivastoakatemiakaverinsa miehistöksi, hän käy yksinäiseen taisteluun enigmaattista vihollista vastaan.

Pakko se on sanoa. Tämä jakso on ehdottomasti animeinta animea, jota olen katsonut pitkään aikaan, ja se tekee ihmiskunnan epätoivoiseen viime koitokseen uppoutumisesta melko hankalaa. 

Käsikirjoitus on kömpelöhkö, ekspositiota jaellaan ontuvasti suoraan katsojalle suunnatulla dialogilla, monimutkaisella teknologialla on tahattoman koomisia englanninkielisiä nimiä, hahmot lähinnä vain yli- tai alireagoivat tapahtumiin (tosin onneksi aivan älyttömimmiltä genren ylilyönneiltä vältytään) ja alusten tekoälyjen ulkonäön perusteella on hankala arvioida, katsonko dystooppista selvitymistarinaa vai Sailor Moonia. Teknisesti jälki on hyvää, ensimmäistä kertaa minulle osuneessa sarjassa.

Pilotin perusteella kyseessä ei ole huono sarja, muttei toisaalta hyväkään. Se on sääli, sillä tulevaisuuden sukellusveneet ovat siisti aihe. Koska olemme kuitenkin vasta A-kirjaimessa, taidan ainakin itse odottaa jotain vähemmän keskinkertaista.

Ai niin. Mainitsinko, että loppukohtauksessa vihollisristeilijän tylsistynyt tekoäly soittaa punaisessa mekossa ja raitasukkahousuissa aluksen kannella pianoa? Se nimittäin tapahtuu:

Sarja 29: The Aphrodite Inheritance

"Graham, vanha poju! Muistatko vielä ne kymmenen minuutin jaksot, jotka leikkelit BBC:lle viime kuussa?"

"Hädin tuskin, Niles, kuomaseni. Mitä niistä?"

"Sain puhelun johtoportaasta, ja ilmeisesti sopimuksen mukaan niiden pitikin kestää viisikymmentä minuuttia!"

"Viisikymmentä?! Mahdotonta!"

"Meillä ei ole vaihtoehtoa. Päämme ovat seipäässä jos emme keksi jotain!"

"No... voin leikata kaiken raakamateriaalin mukaan jaksoihin. Kaikki saapumiset, ajoneuvosta nousemiset, tyhjääntuijottelemiset... mutta ei siitä järjellistä ohjelmaa saa."

"Sinun täytyy, Graham, sinun täytyy! Vain siten hautakiviimme ei kirjoiteta viimeiseksi teoksemme..."

The Aphrodite Inheritance

Tällä kiväärillä ei tarvitse ottaa ennakkoa. Scifiä? Kenties.

The Aphrodite Inheritance (1979) on BBC:n tuottama ja esittämä Michael J. Birdin kirjaan perustuva ohjelma. Koska se löytyi Wikipedian scifiohjelmalistalta, olettaisin sen sisältävän scifiä, mutta ensimmäiseen jaksoon sitä ei juuri mahtunut. Ensimmäiseen jaksoon ei myöskään mahtunut juonta, hahmokehitystä tai MITÄÄN MIELENKIINTOISTA! Tässä vaiheessa alkanette syyttää minua popcornviihteen massakuluttajaksi - moukka - joka ei ymmärrä hidastempoisten tuotantojen päälle, ja joka ei varmaan arvosta Avaruusseikkailu 2001:n alun kolmen tunnin maisemaotoksiakaan - hampuusi - ja vaikka osittain sellainen saatan ollakin, en suostu ottamaan vastaan syytöksiä. En tässä tapauksessa.

En tiedä, ketkä autossa tarkalleen ovat, mutta olen nyt

ensiluokan asiantuntija heidän autoilukäyttäytymisessään.

Pilotti alkaa, jos nyt ei jännittävällä, niin ainakin tapahtumia sisältävällä kohtauksella, jossa tuntematon mies kaahaa autolla pitkin aurinkoisen Kyproksen hiekkaisia ylänköteitä. Välittömästi (Tai no, aikanaan. Ei tässä nyt jäniksen selässä olla) tämän renkaaseen osuu tarkk'ampujan luoti ja mies autoineen syöksyy kuolemaansa. Murhamysteeri! Mikä voi olla tämän takana? Valitettavasti en saa koskaan tietää, koska maailmassa ei ole riittävästi aikaa, ja koska puren käteni irti jos joudun katsomaan yhdenkin autolla perille saapumisen, ulos laiskasti astumisen, maiseman pälyilemisen ja hitaan, rauhallisen tapahtumarakennukseen kävelyn, tapahtumarakennuksessa tapahtuvan avausotoksen ja hitaan panoroinnin jokaisen huoneessaolijan kasvoihin ennenkuin hahmot vaihtavat verkkaasti vuorosanoja, joka ei paljasta katsojalle mitään mielenkiintoista. Tai edes jotain!

I know, right?!

Päähenkilö paljastuu hiljalleen alkukohtauksessa kuolleen miehen veljeksi. Kuollut mies on työskennellyt projektille. Jahdissa aikaansa viettävä Selvästi Paha Liikemies lienee syyllinen, koska tottakai hän on. Kuolleen miehen päiväkirja kiinnostaa häntä, mutta vielä ei hän saa sitä käsiinsä, sillä maailman pisimmässä tahattoman koomisessa salaperäisen yöllisessä hotelliinmurtautumiskohtauksessa joku kolkkaakin tämän kätyrin kesken murtopuuhien päähenkilön vedellessä sikeitä metrin päässä. Salaperäinen nainen kertoo päähenkilölle, että tämän veli on varmasti murhattu. Sitten jakso loppuu. Lisää on saatavilla, ja jos haluat katsoa ohjelmaa, jossa tiedät varmasti, minkälaisella ajoneuvolla saavutaan minkäkin näköiseen paikkaan, eikä sinulla ole kiire minnekään, ikinä, The Aphrodite Inheritance on sinulle tehty. Jollekulle sen täytyy olla.

Sarja 28: Argai: The Prophecy (ranskaksi)

Vuoden tauon jälkeen oli taas aika palata projektin pariin. Viimeksi seikkaileminen tyssäsi siihen, että tämän päivän sarjaa ei löytynyt mitenkään englanniksi - mutta päätin viimeinkin voittaa ennakkoluuloni ja katsoa sen ranskaksi. Kielitaitoni rajoittuu muutamaan sanaan ja fraasiin, joten dialogista ja juonen todellisesta kulusta en voi (ilman Wikipedian apua) sanoa juuri mitään, mutta koska kyseessä on kuitenkin kaiken näkemäni perusteella ihan veikeä tuttavuus, lienee syytä esitellä se myös tässä blogissa. Siispä:

Argai: The Prophesy

Kyseessä on ranskalainen aikamatkailupiirretty vuodelta 2000. Sarjassa seikkaillaan ainakin vuosissa 1250 ja 2075. Paha kuningatar Orial nukuttaa nuoria neitosia ikuiseen uneen (ilmeisesti eri vuosisadoilla, koska jee aikamatkustus!) ja saa näin varastettua näiden nuoruuden ja elettyä ikuisesti. Sarja alkaakin kohtauksella, jossa Argain (sarjan sankari, aikamatkustava leijonaprinssi!) rakastettu, Angele, joutuu petkutetuksi ja juo Orialin tarjoamaa myrkkyjuomaa.

Argai matkustaa tulevaisuuteen. Tässä kohtaa minulle jäi hyvin hämäräksi, miten Argai keksi, mihin pitää mennä ja miten itse aikamatkustus tapahtui, mutta se on varmaankin sivuseikka. Tulevaisuudesta löytyy paitsi ilmaan ilmestyviä portaita, robottipoliiseja ja laseraseita, myös hassu etsiväkaksikko, josta Argai saa liittolaisen. Seuraa paljon puhetta ja tilanteen selvittelyä, josta en ikävä kyllä ymmärtänyt yhtään mitään. Argai istuu kuitenkin suurimman osan tästä ajasta leijutuolissa - ja leijutuolit ovat toki aika muikeita.

Loppujakso sisältää lisää selvittelyä, takaumia, pahoja sammakkokätyriolentoja, Barnabyn nätin vaaleatukkaisen sihteerin, hävittyjä taisteluita, munkkiluostarin, salaman kautta tapahtuvan aikamatkustuksen ja tulidemonin. Käänteitä sarjasta ei siis ainakaan puutu, mutta mikäli tästä mainiolta vaikuttavasta animaatiosta haluaa saada enemmän irti, lienee välttävä ranskantaito hyödyksi.

Mikäli aikamatkustavat keskiaikaiset (leijona)ritarit ovat juttusi, pilotin voi katsoa täältä. Suosittelisin sitä lämpimästi, jos voisin olla yhtään enemmän perillä siitä, mitä tarkalleen ottaen tulee suositeltua.