Sarja 28: Argai: The Prophecy (ranskaksi)

Vuoden tauon jälkeen oli taas aika palata projektin pariin. Viimeksi seikkaileminen tyssäsi siihen, että tämän päivän sarjaa ei löytynyt mitenkään englanniksi - mutta päätin viimeinkin voittaa ennakkoluuloni ja katsoa sen ranskaksi. Kielitaitoni rajoittuu muutamaan sanaan ja fraasiin, joten dialogista ja juonen todellisesta kulusta en voi (ilman Wikipedian apua) sanoa juuri mitään, mutta koska kyseessä on kuitenkin kaiken näkemäni perusteella ihan veikeä tuttavuus, lienee syytä esitellä se myös tässä blogissa. Siispä:

Argai: The Prophesy

Kyseessä on ranskalainen aikamatkailupiirretty vuodelta 2000. Sarjassa seikkaillaan ainakin vuosissa 1250 ja 2075. Paha kuningatar Orial nukuttaa nuoria neitosia ikuiseen uneen (ilmeisesti eri vuosisadoilla, koska jee aikamatkustus!) ja saa näin varastettua näiden nuoruuden ja elettyä ikuisesti. Sarja alkaakin kohtauksella, jossa Argain (sarjan sankari, aikamatkustava leijonaprinssi!) rakastettu, Angele, joutuu petkutetuksi ja juo Orialin tarjoamaa myrkkyjuomaa.

Argai matkustaa tulevaisuuteen. Tässä kohtaa minulle jäi hyvin hämäräksi, miten Argai keksi, mihin pitää mennä ja miten itse aikamatkustus tapahtui, mutta se on varmaankin sivuseikka. Tulevaisuudesta löytyy paitsi ilmaan ilmestyviä portaita, robottipoliiseja ja laseraseita, myös hassu etsiväkaksikko, josta Argai saa liittolaisen. Seuraa paljon puhetta ja tilanteen selvittelyä, josta en ikävä kyllä ymmärtänyt yhtään mitään. Argai istuu kuitenkin suurimman osan tästä ajasta leijutuolissa - ja leijutuolit ovat toki aika muikeita.

Loppujakso sisältää lisää selvittelyä, takaumia, pahoja sammakkokätyriolentoja, Barnabyn nätin vaaleatukkaisen sihteerin, hävittyjä taisteluita, munkkiluostarin, salaman kautta tapahtuvan aikamatkustuksen ja tulidemonin. Käänteitä sarjasta ei siis ainakaan puutu, mutta mikäli tästä mainiolta vaikuttavasta animaatiosta haluaa saada enemmän irti, lienee välttävä ranskantaito hyödyksi.

Mikäli aikamatkustavat keskiaikaiset (leijona)ritarit ovat juttusi, pilotin voi katsoa täältä. Suosittelisin sitä lämpimästi, jos voisin olla yhtään enemmän perillä siitä, mitä tarkalleen ottaen tulee suositeltua.

Sarja 27: Aquila

Kuten huomaatte, vaihdoin päivät sarjoiksi - tällä tavoin voin arvostella monta sarjaa päivässä jos sattuu siltä tuntumaan, ja toisaalta ei tule paineita päivittää blogia päivittäin. Tähän mennessä kyseiset paineet ovat olleet valtavat, kuten päivitystahdin säntillisyydestä saattaa huomata. Ahem.

Lainaanpa tähän alkuun heti youtubekommentin Aquilan yhteydestä:

They don't make programs like these anymore :(

Itse korvaisin surullisen hymiön iloisella, tosin. Koska no, aika on ajanut Aquilan ohi, enkä ole varma siitä, oliko se varsinaisesti hyvä edes omana aikanaan.

Sarjassa poika tippuu koloon ja siellä on luuranko. Hui. Luurangon vieressä on vanha pyöreä alus - Aquila, kuten ehkä arvasitte - ja pojat ryhtyvät sitä tutkimaan. Luuranko ei ilmeisesti alun kiljumisen jälkeen juuri pelota, koska kun maasta kohoaa konsoli täynnä punaisia nappeja, totta kai niitä pitää painella.

Tästä seuraakin noin 5 minuuttia sen selvittämistä, mikä neljästä napista tekee mitäkin. Samaan aikaan poikien äidit lähtevät kävelylle etsimään poikia ja juttelevat keskenään siitä, miten maalla on mukavaa, ja saavat paikalliselta maanviljelijältä lahjaksi kuolleen kanan.

Loppujaksossa on mm. arkeologisia kaivauksia, joilta toinen poika varastaa Aquilan ohjauslaitteen osan, moraalista keskustelua ja valehtelua kuolleen kanan syömisestä. Kiehtovaa sarjassa oli ehkä se, että siitä puolet tosiaan keskittyi poikien äitien keskusteluihin ja kävelyretkiin ja vain puolet Aquilaan ja poikiin itseensä. (Ja vielä kiehtovampaa on se, että sarjalla on ilmeisesti ollut oikea fanikanta.)

Jaksossa ei tapahtunut juuri mitään. Siltä pohjalta on paha sanoa, paraneeko sarja vai ei ja mitä siinä oikeastaan noin juonellisesti tapahtuu.

Tuskin paranee.

Päivä 26: Aquaman!

Koska aikaa on taas kulunut ihan riittävästi, siirryn pidemmittä puheitta päivän sarjaan, joka on mainiotakin mainiompi...

Aquaman

Arvostelua ei tule vielä. Miksikö? Koska Aquaman on jotain sellaista, mikä pitää itse kokea ja nähdä. Siksipä linkkaankin teille tähän katsomamme (vierailevana tähtenä scifiä arvostava, varsin kelvollinen pikkuveljeni) jakson: The Rampaging Reptile-Men (eli Raivoavat liskomiehet). Katsokaa se ensin ja lukekaa vasta sitten eteenpäin.

Niille, jotka olivat liian laiskoja (tai tylsiä) tuhlaamaan vähän päälle viittä minuuttia elämästään jakson katsomiseen, kerrottakoon perusasiat. Seuraava kuva kertoo ne hyvin:

No niin. Jaksossa sankarimme taistelee (kuten nimikin vihjaa) raivoavia liskomiehiä vastaan. Liskomiehet ovat vallanneet merenalaisen tukikohdan, jossa syystä x on ilmalukko, vaikka kaikki osaavat hengittää veden alla. Ilmalukko ei onneksi hajoa siitä, että ovi sädetetään auki - sen sijaan seinään tulee reikä ja sitten ollaankin pulassa. Onneksi Aquaman on kaiken muun hyvän lisäksi telepaatikko, joten näppärästi hän hälyttää apuun ison kilpikonnan, joka täyttää aukon. Meininki kohdillaan!

Pikkuveljen arvio jaksosta: 2/5, koska samaa konseptia on käytetty Doctor Whossa paremmin ja koska Aquaman on lälly.

Yhdyn arvioon. Sitä paitsi liskomiehet olivat pahiksina vähintäänkin tylsiä.

Cthulhu sen sijaan...

P.S. Ei muuten ollut pilottijakso. Huijasin! (Mutta löytyi Youtubesta kevyimmin tuo, enkä jaksanut puolen vuoden tauon jälkeen liikaa hifistellä. Huomenna on vuorossa sitten Aquila.)

P. P. S. Tämän blogin lukijakunnan valveutunutta edustajaa siteeratakseni: "Ja hurjassa lopputaistelussa pahikset seisoo rannalla, kunnes Aquaman kutsuu eläimet taistelemaan niitä vastaan vedessä."

Yö 25, osa 2 - Animorphs

Yön toisen osuuden muodostaa ajaton mestariteos (jossa on dinosaurus tai mikälie) nimeltään:

Animorphs

Animorphs (1998--1999) on TV-ohjelma, jossa salaperäinen avaruusolento varustaa joukon teini-ikäisiä amerikkalaisia kyvyllä muuttua eläimen näköisiksi. Se perustuu K. A. Applegaten samannimiseen kirjasarjaan. Keskusteltuani taannoin K. A. Applegatesta Vehkan kanssa, tiedän, että tässä sarjassa ennenpitkää törmätään, sillä arvon kirjailija nauttii törmäyksistä juonielementtinä. Mutta eipä kiirehditä asioiden edelle.

Sarja alkaa pamauksella, sillä ensimmäiset kolme minuuttia yksi päähenkilöistä, Jake, kertoo monotonisesti kameralle, kuinka hän ystävineen kohtasi avaruusolennon, ja kuinka tämä rekrytoi heidät taisteluun pahoja avaruusolentoja vastaan. Kun monologi päättyi ja tunnusmusiikki alkoi raikaa, oli päässäni jo monia kysymyksiä, joiden vastauksia en malttanut odottaa. Kysymyksiä, kuten: "Oppihan äskeinen näyttelijä näyttelemään tuon kohtauksen jälkeen?" ja "Miksei noin olennaista kohtausta näytetty katsojalle?" Saan vastaukset välittömästi, sillä kohtaus näytetään kuitenkin, eikä kukaan siinä osaa näytellä.

Sarjan kolme ensimmäistä minuuttia - kymmenesosa - tuhlattiin siihen, että yksi näyttelijöistä kertoo, mitä saamme nähdä seuraavaksi.

Jonkun mielestä se oli hyvä idea.

Takaisin asiaan. Laser Missionissakin on paremmat roolisuoritukset kuin tässä sarjassa. Jos et tiedä, mistä puhun, lopeta tämän lukeminen ja katso Laser Mission. Se löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Myönnettäköön, että pilotissa on monta kohtausta, jossa näyttelijöiden täytyy reagoida jälkituotannossa lisättäviin erikoistehosteisiin. Sellainen ole ikinä helppoa, mutta olisin ilahtunut jos joku olisi edes yrittänyt. Tässä on kuva maahansyöksyvästä avaruusaluksesta, ja sen reaktio-otos:

Paljastuu, että vihamieliset avaruusolennot ovat pieniä ötököitä, jotka valtaavat ihmisen. Kuka tahansa voi siis olla vihollinen. Aseeksi tätä julmaa ja kunnianhimoista vastustajaa vastaan päähenkilöt saavat hyvältä avaruusolennolta kyvyn muuttua eläimeksi, jonka jälkeen heidän viereensä laskeutuu toinen avaruusalus, ja hyvän avaruusolennon syö dinosaurus. Kaikki Jakea lukuunottamatta pakenevat dinosaurukselta, ja tämäkin pääsee pakoon otettuaan koiransa ulkomuodon. Muodonmuutoksen aikana koirakin alinäyttelee.

Tällaista materiaalia syntyy, kun ketään ei kiinnosta. Enempää Animorphsista on hankala sanoa - se on koettava itse.

Yö 25, osa 1 - Andromeda

Aluksi suhtauduin Andromedaan kohtuullisen negatiivisesti. Jakso kesti yli neljäkymmentä minuuttia ja koska se vaikutti täysin geneeriseltä avaruusalusscifiltä (eikä edes niin näyttävältä kuin jotkut vastaavat), en oikein jaksanut innostua. Sitten tapahtui jotakin.

Andromeda

En ole varmaan kertonut, mutta olen vähän heikkona sellaisiin sarjoihin, joissa pelataan ajalla ja mielellään vähän traagisesti. Andromeda alkaa tilanteesta, jossa avaruusalus Andromeda joutuu keskelle taistelua ja yrittää paeta siitä ottamalla vauhtia mustan aukon singulariteetista. Se ei onnistu - sen sijaan alus jää jumiin aikaan. Aluksen kapteenille aika on siis käytännössä pysähtyneenä 300 vuotta, ja sinä aikana hänen tuntemansa maailma muuttuu täysin. Andromeda edustaa Commonwealthia (nimestä voitte päätellä, että ne on hyviksiä), joka joutui sotaan Nietzscheanseja vastaan (jotka pyrkivät nimensä mukaisesti tuhoamaan kaikki heikot). Commonwealth hävisi sodan sillä aikaa kun Andromeda oli jumissa aikalukossa, joten kapteeni ja hänen laivansa ovat viimeiset elossaolevat Commonwealthin edustajat.

Ihanan traagista.

Tulevaisuudessa palkkasoturijoukko, johon kuuluvat eksentrinen insinööri Harper, keijukaistyttö Trance, henkilökohtaista sovitusta etsivä karvaökö jonka nimeä en muista ja kaunis kapteenitar, pyrkivät irrottamaan Andromedan mustasta aukosta aikomuksenaan myydä se. He eivät kuitenkaan tiedä - yllätys yllätys! - että kapteeni on yhä elossa laivassaan!

Tästä seuraa keskustelua ja loppujen lopuksi julistus, jossa Andromedan kapteeni vannoo taistelevansa edelleen Commonwealthin puolesta. Ihanan traagista!

Jakso päättyy cliffhangeriin, jossa palkkasoturien laivan ruumassa piileskelleet Nietzscheanit hyökkäävät Andromedaan. Jännää!

Kyseessä on siis hyvinkin pitkälti perusgeneerinen scifiseikkailu, mutta hahmot ovat ihan kiinnostavia, aikatwisti on ihana ja cliffhanger jakson lopussa toimii. Tätä voisin katsoa lisääkin, ellei ois niin perhanan montaa huonoa animepilottia nähtävänä...

Päivä 24 - Android Kikaider

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, Angel poikkesi hieman katsomisjärjestyksestä. Se johtui kuitenkin siitä, että koska Ville on joutunut katsomaan aika paljon, hmm, heikkolaatuisempaa scifiä tämän projektin tiimoilta, ajattelin antaa hänelle jotain parempaa katsottavaksi. Valitettavasti - näin kuulin - Angel ei ollutkaan scifiä. No, kaikkea ei voi saada.

Android Kikaider

Android Kikaider oli aivan nerokas. Kertoohan sen jo pilottijakson nimikin: Grey Rhino King: The Harbinger of Evil. Jakso alkaa kohtauksella, jossa rekkamies ajelee iloisena pimeällä tiellä ja vastaan tulee paperimassasta eikun siis jännistä metallisista osista muodostettu huvittava eikun siis pelottava sarvikuono-olento, joka törmää rekkaan vahingoittumatta lainkaan.

Kyseinen olento paljastuu DARKin (salainen, paha organisaatio) destructoidiksi. Tämän jälkeen sarvikuono-olento mm. tappaa superteknistä patoa vartioivat turvamiehet ja aikoo murskata viimeisen elossa olevan turvamiehen käden sanoen:

"I have 100,000 horsepower! I will crush your arm!"

No, onneksi padon päälle ilmaantuu komea japanilaismies soitellen punaista kitaraa. Kyseessä on tietenkin itse androidi Kikaider (tai Jiro), jonka DARKin vankina pitämät tutkijat ovat luoneet tuhoamaan DARKin pahat androidit ja pelastamaan maailman. Jirolla on myös sivuvaunullinen, keltainen moottoripyörä ja hän osaa lentää.

Seuraa musikaalikohtauksia, pako salaisesta tukikohdasta ja pahis, jolla on lepakkosauva, jota voi käyttää myös huiluna, jonka ääni tuottaa Jirolle suunnatonta tuskaa ja estää tätä muuttumasta androidiksi. Sitten räjäytetään silta, mikä on äärettömän siistiä!

Lopussa käydään vielä taistelu pahaa sarvikuonoa vastaan. Taistelun lopputulos on murskaava: sarvikuonodroidi räjähtää palasiksi ja Kikaider ajaa moottoripyörällään auringonlaskuun punainen kitara selässään.

Pohdittiin Villen kanssa myös sarjan jaksojen nimiä. Kannattaa käydä vilkaisemassa Wikipediasta episodilistaa, se on nimittäin aika hurmaava. Suosikeiksemme valikoituivat sellaiset nimet kuin The Grim Reaper Beast Horseshoe Crab Rouge Appears!, Red Devil Stingfish Makes Babies Cry!, Bitter-Orange Snail's Murderous Whistle ja Blue Electric Eel's Evil Arms Glow.

Koska kyseessä on todellinen helmi, suosittelen sen katsomista. Youtubesta löytyy koko pilotti, mutta koska siinä ei ole tekstitystä, laiskemmat voivat hypätä suoraan räjähdykseen ja katsoa siitä eteenpäin myös lopputaistelun, joka on huisin jännä.

Päivä 23 - Angel

Anteeksi, mutta tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

Angel

Tämä on kuva Angelista.

Angelin (1999-2004) pääosassa on Angel. Angel on vampyyri, jonka ihmissielun mustalaiset palauttivat kostoksi jostain, mitä tämä heille teki. Veren imemisellä lie jotain tekemistä asian kanssa. Angel on väkivaltaisen ja yleisen vampyyrimaisen menneisyytensä piinaama, ja saapuu Los Angelesiin, jossa häntä odottaa Buffy the Vampire Slayer -spinoffsarja, joka ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

Angel tapaa miehen, joka tarjoaa katsojille ekspositiota. Tämän jälkeen hän tapaa naisen, joka kuolee ilkeän vampyyrin käsissä. Sitten hän pelastaa toisen, aiemmin tuntemansa naisen saman vampyyrin kynsistä. Tästä alkaa hyvin koreografioitu, mutta heikosti kuvattu ja leikattu taistelu Los Angelesin vampyyreita ja heidän lakiosastoaan vastaan. Olen apaattinen, mutten sarjan tason ansiosta. Se vaikuttaisi olevan normaalia vuosituhannen vaihteen televisiota. Ongelma on, että tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

"Blagh!"

Norjalaisessa elokuvassa Trolljägaren, jota suosittelen tässä välissä salakavalasti, selitetään nopeasti, miten peikot kivettyvät auringonvalossa koska eivät kykene käsittelemään D-vitamiinia ja kalkkiutuvat tämän seurauksena. Peikkoja metsästetään siis elokuvan aikana tehokkailla UV-strobovaloilla. Angelissa vampyyrit syttyvät palamaan auringonvalossa ja häviävät hetken päästä savupilvenä ilmaan. Näin käy nähtävästi myös, jos ne tappaa muilla keinoin. Pilotissa hankkiudutaan eroon kahdesta vampyyristä lyömällä niitä, kunnes ne palavat pois, ja yhdestä heittämällä tämä ikkunasta ulos suoraan auringonpaisteeseen. Vampyyrit myös juovat verta, koska vampyyrit juovat verta ja ovat pitkäikäisiä, koska vampyyrit ovat pitkäikäisiä. Ehkä näille asioille on keksitty ovela mukarealistinen selitys, jota ei ehditä tässä jaksossa kuulemaan. Silti, tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

En ole ikinä ollut kiinnostunut vampyyreistä, joten en ole kiinnostunut tästä sarjasta. Sarjakaan tuskin on vastavuoroisesti kiinnostunut minusta. Suosittelen Angelia, jos olet eri mieltä kaikesta tästä. Suosittelen myös, että Wikipedian listaa tulkitaan vapaamielisemmin, koska tämä ei varsinaisesti... no, niin.