Yö 25, osa 2 - Animorphs

Yön toisen osuuden muodostaa ajaton mestariteos (jossa on dinosaurus tai mikälie) nimeltään:

Animorphs

Animorphs (1998--1999) on TV-ohjelma, jossa salaperäinen avaruusolento varustaa joukon teini-ikäisiä amerikkalaisia kyvyllä muuttua eläimen näköisiksi. Se perustuu K. A. Applegaten samannimiseen kirjasarjaan. Keskusteltuani taannoin K. A. Applegatesta Vehkan kanssa, tiedän, että tässä sarjassa ennenpitkää törmätään, sillä arvon kirjailija nauttii törmäyksistä juonielementtinä. Mutta eipä kiirehditä asioiden edelle.

Sarja alkaa pamauksella, sillä ensimmäiset kolme minuuttia yksi päähenkilöistä, Jake, kertoo monotonisesti kameralle, kuinka hän ystävineen kohtasi avaruusolennon, ja kuinka tämä rekrytoi heidät taisteluun pahoja avaruusolentoja vastaan. Kun monologi päättyi ja tunnusmusiikki alkoi raikaa, oli päässäni jo monia kysymyksiä, joiden vastauksia en malttanut odottaa. Kysymyksiä, kuten: "Oppihan äskeinen näyttelijä näyttelemään tuon kohtauksen jälkeen?" ja "Miksei noin olennaista kohtausta näytetty katsojalle?" Saan vastaukset välittömästi, sillä kohtaus näytetään kuitenkin, eikä kukaan siinä osaa näytellä.

Sarjan kolme ensimmäistä minuuttia - kymmenesosa - tuhlattiin siihen, että yksi näyttelijöistä kertoo, mitä saamme nähdä seuraavaksi.

Jonkun mielestä se oli hyvä idea.

Takaisin asiaan. Laser Missionissakin on paremmat roolisuoritukset kuin tässä sarjassa. Jos et tiedä, mistä puhun, lopeta tämän lukeminen ja katso Laser Mission. Se löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Myönnettäköön, että pilotissa on monta kohtausta, jossa näyttelijöiden täytyy reagoida jälkituotannossa lisättäviin erikoistehosteisiin. Sellainen ole ikinä helppoa, mutta olisin ilahtunut jos joku olisi edes yrittänyt. Tässä on kuva maahansyöksyvästä avaruusaluksesta, ja sen reaktio-otos:

Paljastuu, että vihamieliset avaruusolennot ovat pieniä ötököitä, jotka valtaavat ihmisen. Kuka tahansa voi siis olla vihollinen. Aseeksi tätä julmaa ja kunnianhimoista vastustajaa vastaan päähenkilöt saavat hyvältä avaruusolennolta kyvyn muuttua eläimeksi, jonka jälkeen heidän viereensä laskeutuu toinen avaruusalus, ja hyvän avaruusolennon syö dinosaurus. Kaikki Jakea lukuunottamatta pakenevat dinosaurukselta, ja tämäkin pääsee pakoon otettuaan koiransa ulkomuodon. Muodonmuutoksen aikana koirakin alinäyttelee.

Tällaista materiaalia syntyy, kun ketään ei kiinnosta. Enempää Animorphsista on hankala sanoa - se on koettava itse.

Yö 25, osa 1 - Andromeda

Aluksi suhtauduin Andromedaan kohtuullisen negatiivisesti. Jakso kesti yli neljäkymmentä minuuttia ja koska se vaikutti täysin geneeriseltä avaruusalusscifiltä (eikä edes niin näyttävältä kuin jotkut vastaavat), en oikein jaksanut innostua. Sitten tapahtui jotakin.

Andromeda

En ole varmaan kertonut, mutta olen vähän heikkona sellaisiin sarjoihin, joissa pelataan ajalla ja mielellään vähän traagisesti. Andromeda alkaa tilanteesta, jossa avaruusalus Andromeda joutuu keskelle taistelua ja yrittää paeta siitä ottamalla vauhtia mustan aukon singulariteetista. Se ei onnistu - sen sijaan alus jää jumiin aikaan. Aluksen kapteenille aika on siis käytännössä pysähtyneenä 300 vuotta, ja sinä aikana hänen tuntemansa maailma muuttuu täysin. Andromeda edustaa Commonwealthia (nimestä voitte päätellä, että ne on hyviksiä), joka joutui sotaan Nietzscheanseja vastaan (jotka pyrkivät nimensä mukaisesti tuhoamaan kaikki heikot). Commonwealth hävisi sodan sillä aikaa kun Andromeda oli jumissa aikalukossa, joten kapteeni ja hänen laivansa ovat viimeiset elossaolevat Commonwealthin edustajat.

Ihanan traagista.

Tulevaisuudessa palkkasoturijoukko, johon kuuluvat eksentrinen insinööri Harper, keijukaistyttö Trance, henkilökohtaista sovitusta etsivä karvaökö jonka nimeä en muista ja kaunis kapteenitar, pyrkivät irrottamaan Andromedan mustasta aukosta aikomuksenaan myydä se. He eivät kuitenkaan tiedä - yllätys yllätys! - että kapteeni on yhä elossa laivassaan!

Tästä seuraa keskustelua ja loppujen lopuksi julistus, jossa Andromedan kapteeni vannoo taistelevansa edelleen Commonwealthin puolesta. Ihanan traagista!

Jakso päättyy cliffhangeriin, jossa palkkasoturien laivan ruumassa piileskelleet Nietzscheanit hyökkäävät Andromedaan. Jännää!

Kyseessä on siis hyvinkin pitkälti perusgeneerinen scifiseikkailu, mutta hahmot ovat ihan kiinnostavia, aikatwisti on ihana ja cliffhanger jakson lopussa toimii. Tätä voisin katsoa lisääkin, ellei ois niin perhanan montaa huonoa animepilottia nähtävänä...

Päivä 24 - Android Kikaider

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, Angel poikkesi hieman katsomisjärjestyksestä. Se johtui kuitenkin siitä, että koska Ville on joutunut katsomaan aika paljon, hmm, heikkolaatuisempaa scifiä tämän projektin tiimoilta, ajattelin antaa hänelle jotain parempaa katsottavaksi. Valitettavasti - näin kuulin - Angel ei ollutkaan scifiä. No, kaikkea ei voi saada.

Android Kikaider

Android Kikaider oli aivan nerokas. Kertoohan sen jo pilottijakson nimikin: Grey Rhino King: The Harbinger of Evil. Jakso alkaa kohtauksella, jossa rekkamies ajelee iloisena pimeällä tiellä ja vastaan tulee paperimassasta eikun siis jännistä metallisista osista muodostettu huvittava eikun siis pelottava sarvikuono-olento, joka törmää rekkaan vahingoittumatta lainkaan.

Kyseinen olento paljastuu DARKin (salainen, paha organisaatio) destructoidiksi. Tämän jälkeen sarvikuono-olento mm. tappaa superteknistä patoa vartioivat turvamiehet ja aikoo murskata viimeisen elossa olevan turvamiehen käden sanoen:

"I have 100,000 horsepower! I will crush your arm!"

No, onneksi padon päälle ilmaantuu komea japanilaismies soitellen punaista kitaraa. Kyseessä on tietenkin itse androidi Kikaider (tai Jiro), jonka DARKin vankina pitämät tutkijat ovat luoneet tuhoamaan DARKin pahat androidit ja pelastamaan maailman. Jirolla on myös sivuvaunullinen, keltainen moottoripyörä ja hän osaa lentää.

Seuraa musikaalikohtauksia, pako salaisesta tukikohdasta ja pahis, jolla on lepakkosauva, jota voi käyttää myös huiluna, jonka ääni tuottaa Jirolle suunnatonta tuskaa ja estää tätä muuttumasta androidiksi. Sitten räjäytetään silta, mikä on äärettömän siistiä!

Lopussa käydään vielä taistelu pahaa sarvikuonoa vastaan. Taistelun lopputulos on murskaava: sarvikuonodroidi räjähtää palasiksi ja Kikaider ajaa moottoripyörällään auringonlaskuun punainen kitara selässään.

Pohdittiin Villen kanssa myös sarjan jaksojen nimiä. Kannattaa käydä vilkaisemassa Wikipediasta episodilistaa, se on nimittäin aika hurmaava. Suosikeiksemme valikoituivat sellaiset nimet kuin The Grim Reaper Beast Horseshoe Crab Rouge Appears!, Red Devil Stingfish Makes Babies Cry!, Bitter-Orange Snail's Murderous Whistle ja Blue Electric Eel's Evil Arms Glow.

Koska kyseessä on todellinen helmi, suosittelen sen katsomista. Youtubesta löytyy koko pilotti, mutta koska siinä ei ole tekstitystä, laiskemmat voivat hypätä suoraan räjähdykseen ja katsoa siitä eteenpäin myös lopputaistelun, joka on huisin jännä.

Päivä 23 - Angel

Anteeksi, mutta tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

Angel

Tämä on kuva Angelista.

Angelin (1999-2004) pääosassa on Angel. Angel on vampyyri, jonka ihmissielun mustalaiset palauttivat kostoksi jostain, mitä tämä heille teki. Veren imemisellä lie jotain tekemistä asian kanssa. Angel on väkivaltaisen ja yleisen vampyyrimaisen menneisyytensä piinaama, ja saapuu Los Angelesiin, jossa häntä odottaa Buffy the Vampire Slayer -spinoffsarja, joka ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

Angel tapaa miehen, joka tarjoaa katsojille ekspositiota. Tämän jälkeen hän tapaa naisen, joka kuolee ilkeän vampyyrin käsissä. Sitten hän pelastaa toisen, aiemmin tuntemansa naisen saman vampyyrin kynsistä. Tästä alkaa hyvin koreografioitu, mutta heikosti kuvattu ja leikattu taistelu Los Angelesin vampyyreita ja heidän lakiosastoaan vastaan. Olen apaattinen, mutten sarjan tason ansiosta. Se vaikuttaisi olevan normaalia vuosituhannen vaihteen televisiota. Ongelma on, että tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

"Blagh!"

Norjalaisessa elokuvassa Trolljägaren, jota suosittelen tässä välissä salakavalasti, selitetään nopeasti, miten peikot kivettyvät auringonvalossa koska eivät kykene käsittelemään D-vitamiinia ja kalkkiutuvat tämän seurauksena. Peikkoja metsästetään siis elokuvan aikana tehokkailla UV-strobovaloilla. Angelissa vampyyrit syttyvät palamaan auringonvalossa ja häviävät hetken päästä savupilvenä ilmaan. Näin käy nähtävästi myös, jos ne tappaa muilla keinoin. Pilotissa hankkiudutaan eroon kahdesta vampyyristä lyömällä niitä, kunnes ne palavat pois, ja yhdestä heittämällä tämä ikkunasta ulos suoraan auringonpaisteeseen. Vampyyrit myös juovat verta, koska vampyyrit juovat verta ja ovat pitkäikäisiä, koska vampyyrit ovat pitkäikäisiä. Ehkä näille asioille on keksitty ovela mukarealistinen selitys, jota ei ehditä tässä jaksossa kuulemaan. Silti, tämä ei varsinaisesti vaikuttaisi olevan science fictionia.

En ole ikinä ollut kiinnostunut vampyyreistä, joten en ole kiinnostunut tästä sarjasta. Sarjakaan tuskin on vastavuoroisesti kiinnostunut minusta. Suosittelen Angelia, jos olet eri mieltä kaikesta tästä. Suosittelen myös, että Wikipedian listaa tulkitaan vapaamielisemmin, koska tämä ei varsinaisesti... no, niin.

Päivä 22 - Android Announcer Maico 2010

Ehdin jo sarjaa metsästettyäni huokaista helpotuksesta: internetin ihmemaailmasta ei nimittäin tuntunut löytyvän mahdollisuutta katsoa koko juttua. Sitten apuun riensi ritari ei-niin-kiiltävässä haarniskassa eikä ainakaan kovin vilpittömin aikein, eli tämän blogin toinen kirjoittaja. (No, toisaalta houkuttelin itse hänet lukemaan Fifty Shades of Greyn suomennoksen ja pitämään lukuprosessista blogia - joka löytyy täältä - joten ehkä kostoon oli aihettakin.) Sain siis käsiini tämän hurmaavan japanilaisanimaation pilottijakson ja totesin heti sen jälkeen, että kappas vain, tekstitystä sen sijaan ei löydy mistään. Ei se mitään - ainahan sitä yhden pilotin katsoo ilmankin. Huoh.

Android Announcer Maico 2010

Jutun juju on siis kaiketikin se, että seurataan radiossa työskentelevän dj-tiimin työtä. Tunnarissa nähdään kauniita tyttöjä ja hehkuvia tähtiä. Sarja alkaa kohtauksella, jossa mies potkaisee tuolia ja ilmeisesti satuttaa jalkansa. Syyt tuolin potkaisemiseen jäävät epäselviksi. Sen jälkeen mies, joka on ilmeisesti joku Pomo radiossa, lyö yhtä työntekijöistä päähän keilalla. Useasti.

Sitten käydään keskustelua, jossa mainitaan sarjan päähenkilö. Veikkaan myös, että andoroito tarkoittaa androidia. Juodaan myös energiajuomia ja poltetaan savukkeita. Perusaivoriiheilyä yrityksessä, mutta animemuodossa.

Ilmeisesti radio on ostanut androidin lisäämään tuottavuuttaan. Androidi tulee mekaanisessa kotelossa ja se on jännää. Sitten tutustutaan androidin anatomiaan - miehet ovat järkyttyneitä, kun Maico näyttää naiselta vain vyötäröstä ylöspäin - ja käydään kiivasta keskustelua. Sen jälkeen vedetään pitkää tikkua siitä, kuka lukee manuaalin.

Maicoon syötetään korppu (kyllä, ei näillä oo mitään nykyaikaisempaa) ja se/hän käynnistyy. Maico ei kuitenkaan ole erityisen hyvä radiojuontaja, ainakaan aluksi. Kaikki ovat järkyttyneitä. Se, kehittyykö hän sarjan edetessä, jää arvoitukseksi, koska pilotti kestää vain 14 minuuttia ja siitäkin noin viisi menee tunnareihin.

Seuraavalla kerralla, kun sarjasta ei tunnu löytyvän pilottia, en kerro sitä Villelle. Krhm.

 

Päivä 21 - Ambassador Magma

Harmi kyllä 60-luvun versiota Ambassador Magmasta ei löytynytkään internetin ihmemaailmasta joitakin youtubepätkiä lukuun ottamatta (ne löytyvät helpoiten hakemalla "The Space Giants" -yhdistelmällä, joka oli siis se nimi, jolla sarjaa Yhdysvalloissa esitettiin), joten päädyin katsomaan animena rebootattua versiota. Toisaalta se saattoi olla ihan fiksukin päätös, vaikka tyyli muistuttikin ihan liian paljon Dragon Ball Z:tä.

Ambassador Magma

Paha tyyppi nimeltä Goa on heräämässä kuolleista. Mystinen suku, joka on säilönyt hänen sieluaan halki vuosisatojen, on tästä tietoinen, ja viimeisin sielunkantaja tietää, että hänen on määrä kuolla seuraavana yönä Goan noustessa kuolleista. Tämä tyyppi, Ashka nimeltään, yrittää varoittaa siitä ystäväänsä ja pyytää tätä apuun, mutta ystävä ei ehdi ajoissa. Goan henki pääsee pakoon ja Ashka kuolee, mutta ehtii onneksi sitä ennen tappaa tytärtään uhkaavan monsterin ja siirtää oman henkensä väliaikaisesti tähän.

Pahalla tyypillä on avaruusalus, leijuva meduusa palvelijana ja torahampaat. Hän aikoo pimentää koko maapallon! Mikä siis neuvoksi? Ratkaisu on kultainen jättiläinen nimeltä Magma. Magman sielu on loogisesti säilöttynä tyttäreen, joka edustaa hyvää siinä missä hänen isänsä säilöi sisällään pimeyttä. Tässä jaksossa Magman ei kuitenkaan vielä nähdä palaavan, vaan jakso loppuu lohduttomasti siihen, että Goa ja hänen joukkonsa aikovat vangita tyttären ja estää tätä vapauttamasta Magmaa. Seuraavaa episodia ei Youtubesta löydykään, joten emme ehkä koskaan saa tietää, vapautuuko Magma vai vaipuuko maailma ikuiseen pimeyteen.

Plussat:
+mahtipontiset alkuintrot
+siisti sininen valojuttu
+ihan kiva piirrosjälki

Miinukset:

-pahis ei juuri vakuuta
-mahtipontiset alkuintrot
-Magma on kuin jostain Lorealin mainoksesta pitkine kultaisine hiuksineen.

Ei tämäkään kyllä kovin scifististä ollut jälleensyntymineen ja muine juttuineen, mutta toisaalta avaruusaluksia ja sähkörätinää kyllä nähtiin. Ja oli tämä selkeästi scifimpää kuin esimerkiksi eilinen Amazing Stories. Ja jotta alkuperäinen, näytelty sarja ei jäisi kokonaan käsittelemättä, tässä on kaunis kuva jossa Magma löylyttää hurjaa petoa:

Päivä 20 - Amazing Stories / Hämmästyttävät tarinat

Asia on nyt sillä tavalla, että tämän päivän pilotissa ei kyllä ollut scifiä laisinkaan, ellei jonkin sortin aikamatkustusta muistuttavaa juttua oteta lukuun. Koska kuitenkin katsoin jakson, kirjoitan siitä myös arvostelun. (Huomenna sentään palataan taas scifin pariin 1960-luvun japanilaisanimaation kautta, jeij!)

Amazing Stories / Hämmästyttävät tarinat

 Amazing Stories on ilmeisesti Steven Spielbergin idea, mutta messissä on ollut myös muita tunnettuja ohjaajia, mm. Clint Eastwood. Jokaisessa lyhyehkössä jaksossa kerrotaan Tarina, joka on Hämmästyttävä (siitä sarja on ehkä saanut nimensä, veikkaisin ainakin), jossa on mukana jokin yliluonnollinen elementti - ja ilmeisesti jotkin elementeistä voidaan sitten laskea scifiksi, kun sarja kerran Wikipedian scifisarjalistalta löytyy.

Ensimmäinen jakso kertoi perheestä, jotka olivat rakentaneet talonsa vanhan junaradan paikalle. Perheen äiti ja isä kutsuivat myös vaarin asumaan luokseen ja silloin paljastui, että vaari ei tykännyt talon paikasta sitten yhtään. Miksikö ei? Koska samalle paikalle oli kauan sitten rysähtänyt raiteilta karannut juna, ja junan raiteilta suistuminen oli silloin ollut erään pikkupojan (joka sattui olemaan vaari itse) syytä. Juna oli väistänyt raiteille nukahtanutta pikkupoikaa ja kaikki sen matkustajat olivat kuolleet.

No, vaari sitten uskoi, että seuraavana yönä juna tulisi takaisin hakemaan häntä (olihan hänellä vielä matkalippukin!) ja pyysi siksi äitiä, isää ja pikkupoikaa lähtemään talosta. Voittekin arvata, tottelivatko nämä. (Kerron sen verran että eivät.)

Juna tuli ja vaari nousi kyytiin ja jäähyväiset olivat koskettavat ja mukana oli myös hauska vitsi kahvinkeittimestä. Asia on kuitenkin niin, että vaikka jakso ei ollut scifiä, vaikka se oli niin kasaria kuin olla ja voi ja vaikka tarina olikin hieman hupsu, oikeastaan tykkäsin kovasti. Jakso oli jännittävä ja uhkaava ja kuitenkin sydämellinen ja lämminhenkinen (juuri sellaisella tavalla kuin Spielberg parhaimmillaan voi olla). Myös alun hienot animaatiot musiikin soidessa nostivat hymyn huulille. Tätä pilottia voisin suositella katsottavaksi esimerkiksi varhaisteini-ikäisten lasten kanssa tai jos muuten vain tykkää kasarista ja kummitustarinoista. Scifisteille pilotin anti sen sijaan saattaa jäädä vähän vähäiseksi, vaikka kummitusjuna hieno onkin.

(Ja sillä ajetaan seinästä läpi! KRÄKSPUM!)

Päivä 19 - The Amazing 3

Tämänkin sarjan katsomisessa kesti, koska olin aika skeptinen sen suhteen, millainen 1960-luvun puolivälistä peräisin oleva japanilainen scifianimaatio oikein mahtaa olla. Alkumusiikki oli jo itsessään aika hämmentävä ja toi mieleen perinteiset lastensarjat, mutta kun päähenkilöinä vielä toimivat itsensä eläimiksi naamioineet avaruusolennot, lopputulos oli aikamoisen, hmm, eksentrinen. Oli miten oli, sarja tuli katsottua ja nyt on viimein sen arvostelun aika. Siispä:

The Amazing 3 / The Wonder 3

Pilotti lähtee liikkeelle siitä, että eletään 70-lukua. Maapallolla soditaan edelleen ja niinpä Suuri Aurinkokuntaneuvosto tulee siihen lopputulokseen, että ihmisiä on joko autettava tai sitten koko planeetta on räjäytettävä taivaan tuuliin. Jotta saataisiin selko siitä, mikä olisi parempi vaihtoehto, matkaan lähetetään kolme kokenutta tiedustelija-ammattilaista: Nokko, Pukko ja Bokko. Sankarimme päättävät jostain syystä, että ihmisten tarkkailemiseksi kaikkein järkevin tapa on naamioitua eläimiksi ja olla puhumatta ja käyttämättä avaruusolentosuperkykyjä. Bokkosta tuleekin jänis, Nokkosta ankka ja Pukkosta hevonen.

Heti maapalloseikkailunsa aluksi kolmikko syö myrkkysieniä (kuten kokeneet tiedustelijat ikään) ja Nokko tulittaa kimmastuksissaan sienirypästä saatuaan vatsansa kipeäksi (loogisesti hän toimii näin - onhan hän kokenut tiedustelija) ja sytyttää sitten metsäpalon. Onneksi kolmikon kuitenkin pelastaa teinipoika Shinichi.

Shinichin isoveli on mangapiirtäjä - tai niin väitetään. Paljastuukin näet, että on oikeasti salainen agentti F-7, joka työskentelee salaiselle järjestölle, joka haluaa saada aikaan maailmanrauhan! TADAA! Apunaan Koichilla on hienoja härveleitä, kuten superkello ja piippu, jolla saa aikaan savua. Pahikset asuvat patsaan alla maanalaisessa tukikohdassa, ja kun Koichi jääkin kiinni ja hänet aiotaan ampua sulatussingolla, rientävät avaruustiedustelijamme ja Shinichi apuun. (Ja tässä välissä avaruustiedustelijat paljastavat henkilöllisyytensä Shinichille, koska hei, kyllähän pikkupoikaan voi aina luottaa!)

En paljasta tässä, miten seikkailussa käy, koska lopputuloksen voitte katsoa itse, samoin kuin koko episodin. Se löytyy täältä. Mielestäni tämä oli jopa sen verran viihdyttävä ja aikaansa kuvaava seikkailu, että sen katsomista voisi vaikka suositella.

Tässä vielä tarinan sankarit sekä alkuperäisissä muodoissaan että eläiminä:

Huomenna sitten Amazing Storiesin pariin, tosin luvassa saattaa olla myös jännittävä bonus...

Päivä 18 - Alphas

 Alphas

 No niin. Tänään oli vuorossa jälleen vähän uudempaa scifiä jonkinlaisen rikossarjan ja supersankareiden yhdistelmänä. Olen pienestä saakka ollut heikkona supersankarisarjakuviin, joten yritin suhtautua sarjaan positiivisesti - ehkä se voisi olla oikein kivakin. Ja loppujen lopuksi minun täytyy sanoa, että vaikka tämä ei nyt Heroesin ykköskauden tasolle yltänytkään, paljon hyviä puolia löytyi. Palaamme niihin myöhemmin, ensin nimittäin esittelemme teille tiimin. Siihen kuuluvat:

A) Tohtori Rosen. Hän on terapeutti, joka johtaa viittä alphaa. Hänellä on myös tytär, joka on (yllätys yllätys!) alpha. Tohtorin menneisyydessä on ilmeisesti Surullisia Asioita.

B)

Tässä on Gary. Gary on ihana! Kuvassa hän käsittelee tietoliikennettä, mikä on aika siistiä. Gary on autisti, ja hänen näyttelijänsä suoriutuu vaikean hahmon näyttelemisestä varsin kiitettävästi. Pilotissa Garyyn keskitytään tohtorin ohella eniten, mikä on mainiota, koska hän on hahmona varsin onnistunut.

C) Warren, joka kykenee ilmeisesti superreflekseihin ja tarkkaan ampumiseen.

D) Rachel, jolla on superaistit ja joka on ilmeisesti myös aika fiksu. Rachelilla on keskeinen osa yhden jipon keksimisessä, mutta muutoin hän jää pilotissa paitsioon.

E) Nina, joka vasta paitsioon jääkin. Hänen kyvystään ei kerrota vielä oikein mitään, ja hahmon vuorosanatkin ovat varsin persoonattomia.

F) Bill, joka ilmeisesti kykenee kytkemään päälle eloonjäämisvietin (cool!) ja on tottelematon vaimolleen, joka kieltää lähtemästä kipeänä tappelemaan. (Jep, pilotti sisältää tappelua!)

Lisäksi pilotissa esiintyy muita hahmoja, esimerkiksi Garyn autistinen ystävä Anna ja pahis, jonka nimeä en paljasta koska se spoilaisi pilotin. Ongelma on ehkä siinä, että hahmoja tuodaan kerralla kuvioihin liikaa. Pitkässä sarjassa kuuden hengen alphatiimi ei varmaankaan haittaa, mutta tässä pilottijaksossa ei oikein saanut minkäänlaista kuvaa muuta kuin tohtorista ja Garysta. Muutenkin koko homma meni välillä vähän juoksemiseksi ja johtopäätöksistä toisiin ryntäämiseksi. Alussa oli myös täysin turha random hahmo, jonka olisi voinut korvata järkevällä juonenkehityksellä.

Plussat? Kiinnostavat superkyvyt (Gary, Warren ja Bill olivat jänniä, minkä lisäksi Rachelin aistijuttuun ilmeisesti liittyy jokin Jippo) ja kohtuullisen onnistunut cliffhanger lopussa. Ai niin ja Gary. Tätä kannattaa vilkaista pilotin verran varsinkin jos rikossarjoista tykkää, ei sitä tiedä miten mainioksi meno vielä kehittyisi jos katsoisi lisääkin.

Päivä 17 - Alpha Scorpio

Ropeconista toipuminen ottaa aikansa, mutta nyt se on ohi. Tänään tarkoituksenani on kertoa teille jännittävästä scifisarjasta nimeltä Alpha Scorpio, mutta lisäksi saatte jännittävän tehtävän. Samalla kun luette artikkelia, voitte myös laittaa ensimmäisen episodin pyörimään taustalle. Pilotissa nimittäin tapahtuu niin vähän, että jos vilkaisette sitä noin kolmen minuutin välein, pysytte silti hyvin kärryillä. Pidemmittä puheitta itse arvioon.

Sarjassa kaksi opiskelijanuorta lähtee kesäksi maaseudulle. Toinen heistä rakentaa heti mökkiin scifistisen koneen, jolla voi kuunnella tulivuorta. Tähän liittyen kerrotaan myöhemmin loistava vitsi, jonka aion nyt lainata tähän:


"You have 5 minutes to make it work so you can listen your Earth. Then we will listen Rolling Stones. You listen to the Earth, we listen to the Stones. Funny eh?"

Joo.

Sarjassa oli myös hyviä puolia. Ensinnäkään juonenkehitys ei ole liian nopeaa, eikä lukijalta varmasti jää vihjeitä huomaamatta. Baskeripäinen mies lienee keskeinen hahmo, koska häntä näytetään aina tuijottelemassa uhkaavasti jostakin. Myöskin majakalla lienee keskeinen rooli, koska sitä kuvataan tuon tuostakin. Tytöstä on paha mennä sanomaan, mutta ainakaan hänen iskemisensä ei tunnu tuottavan vaikeuksia - ensimmäisen vartin sisään nähdään nimittäin melkein suudelma!

No, hirveän paljon scifiaineksia ei vielä löydy, mutta onneksi mukana ovat myös Tyypit, jotka pelkäävät, että jokin vettä muistuttava aine voisi aiheuttaa räjähdyksen. Siispä he lähtevät etsimään kyseisen aineen taustalla olevia asioita. Koska kyseessä oli melko teknillistä puhetta, en ymmärtänyt aivan kaikkea, mutta pääasia tuntui olevan se, että tilanne on hyvin vakava.

Steve surffaa ja näkee kesken lennon katoavan albatrossin. Se onkin sitten jakson käännekohta ja kaikista jännittävin juttu. Sen jälkeen myös tulivuorilaite sekoaa ja alkaa rekisteröidä kummallisia värähtelyjä. Mistä ne tulevat? Minne ne menevät? Kuka niiden takana on? Mitä ne tarkoittavat? Sitä emme valitettavasti koskaan saa tietää, koska kysymykseen ei ehditä saada vastausta pilotissa ja lisää ei Youtubesta löydykään.

Kuitenkin. Alpha Scorpio oli nostalgisuudessaan hyvin sympaattinen, henkilöhahmoilla kivat persoonallisuudet ja lisäksi päähenkilöt olivat aika söpöjä (erityisesti Steve). Muutenkin tätä oli loppupeleissä jopa kohtuullisen leppoisa katsoa. Mustavalkoisuus oli myös elämys! Ville kertoi, että Australiaan tuli väritelevisio vasta vuonna 1975, joten 1974 valmistunut Alpha Scorpio missasi sen täpärästi. Ei se mitään, toimii se noinkin.

Lokit on kivoja. 

Päivä 16 - Aliens in the Family

Avain hyvien sarjojen löytämiseen on järjestelmällisyys. Vain äärimmäistä kuria ja säntillisyyttä, eli aakkosjärjestystä hyödyntäen voidaan varmistaa, ettei yksikään vertauskuvallinen helmi jää vertauskuvallisen simpukan sisälle unohdukseen, kadotukseen. Siispä seuraavaksi...

Aliens in the Family

"Meet Bobut. He rules the family. Not to mention the universe."

AITF on The Jim Henson Companyn tuottama scifi-sitcom, jota ABC esitti kokonaiset kahdeksan jaksoa ennenkuin vetäisi töpselin pois seinästä. Sarjan pääosassa nähdään Maasta kotoisin oleva Doug ja tämän vaimo Cookie (joka on lyhennös nimestä, joka kuulostaa jotakuinkin modeemin soittosarjalta), sekä lapset molempien edellisistä avioliitoista.

Pilottijakson teemat ovat hyvin tyypillisiä perhe-elämään keskittyvälle tilannekomediasarjalle: Urallaan umpikujaan päätynyt perheenisä, sosiaalisessa myrskyssä luoviva teini-ikäinen tytär, sopivan lastenhoitajan löytäminen ja kuolleista herätetty mutanttisammakko, joka tuhoaa brutaalisti puoli kaupunkia. Vitsit leikkivät scifikliseiden ja perhe-elämän kontrastilla ja ovat tuhanteen kertaan kuultuja... mutta naurahdin monta kertaa ääneen. Pikkutunneille sijoittunut katseluaika saattoi vaikuttaa asiaan, mutta päätekijä on varmaan, että minulla on heikko kohta tilanteille, joissa vauva keskeyttää jonkun puheen huutamalla "SILENCE!"

 

"Half the family eats toast. The other half eats toasters."

Jos lauseet, kuten "The giant frog was subdued by the National Guard and will be taken to Euro Disney" tai "I require pudding!" eivät edes yön pimeinä tunteina aiheuta tahattomia hekotuksia, en varmaan voi suositella tätä sarjaa sinulle. En usko, että voisin muutenkaan. Mutta totuus on, että tämän pilotin katsominen oli hauskaa - ja sitä ei ole voinut sanoa mistään minun vuorolleni osuneesta jaksosta tähän mennessä.

 

Päivä 15 - Alienators: Evolution Continues

Kun tätä projektia on nyt takana puoli kuukautta (tai no, käytännössä puoli vuotta, mutta...), olisi jo mahdollista alkaa vaipua epätoivoon. Onnekseni minulle on jo useaan otteeseen vakuutettu, että jos selviän kirjaimeen B, luvassa on vaikka mitä kivaa. Aion siis purra hammasta ja kertoa teille tämän päivän pilotista, joka oli mainiosta sarjasta nimeltä

Alienators: Evolution Continues

Kyseessä oli piirretty. Päähenkilöinä toimii neljän hengen tiimi, johon kuuluu komea-ja-sympaattinen-tiedemies, jonka suosikkiharrastus on pseudotieteellisen jargonin lateleminen, musta mies, joka tykkää katsoa televisiosta uudelleen ja uudelleen sitä, kuinka halasi presidenttiä, piinkova luutnanttinainen, joka ei tykkää sooloilusta ja uusista ideoista ja teini, joka tykkää käyttää pikkusiskonsa nallea harjoitusmaalina.

Ai niin ja sitten on vielä kolmisilmäinen, keltainen koira, joka haisee. Tarkalleen ottaen se on kai Genuksen soluista tuotettu mutatoitunut jäljittäjäotus, joka on tiedemiehen kaveri. En ymmärtänyt kohtauksesta mitään, mutta Ville katsoi sen myös, joten voitte kysyä häneltä.

Sarjan idea on se, että violetti mönjä (joka on tullut avaruudesta) muuttuu aina erilaisiksi jutuiksi, esimerkiksi madoiksi ja torakoiksi ja dinosauruksiksi ja muiksi inhoiksi. Sitten päähenkilöt jahtaavat mönjää ja keksivät tavan tuhota kaikki sen olomuodot. Siinä sivussa he saavat myös hienon punaisen rekan ja tosi scifistiset asut. Sitten on draamaa siitä kuka saa olla johtaja ja miten asiat pitäisi hoitaa. Tiedemies tulee useaan otteeseen pelastetuksi kovapintaisen luutnanttinaisen toimesta. Lisäksi ongelmien ratkaisu tuntuu aina olevan ampuminen hienolla sädetykillä, mutta siitä huolimatta tiimillä on niitä käytössään vain yksi, ja siksi tulivoimaa on aina liian vähän. Tai sitten Genus muuttuu juuri ja pitää kehittää uudenlainen sädetykki.

Loppujen lopuksi pelastus tulee paloauton muodossa (eli hienon, punaisen rekan), jota teini pystyy ohjaamaan kaukaa kaukosäätimellä, jossa on noin neljä nappulaa. Jepjep.

Sarjan parasta antia on kaiketi se, että pilotin lisäksi netistä ei muita osia löydykään. Mikäli kuitenkin haluatte käyttää tunnin siihen, että tutustutte alienaattoreihin, jakso löytyy täältä.

Loppuun vielä kuva pelottavista violeteista madoista:

Päivä 14 - Alien Nation

Nyt kun syksy jälleen sarastaa ja elämä on leppoisaa ja mukavaa - olisikin - ajattelin, että projektinkin jatkaminen olisi taas mahdollista. Olen ollut pitkään jumissa yksilössä nimeltä...

Alien Nation

 

 Suurin ongelma koko sarjassa on luultavasti siinä, että se on 80-luvun loppupuolen televisiomaailman yritys nousta rasismia vastaan science fictionin keinoin. Kai. Ei siinä mitään, ei rasismi kovin jees ole, ja jos olisin esimerkiksi televisiotutkimuksen opiskelija, varmaan Alien Nation olisi moninaisine vivahteineen (ehheh) ja jaloine päämäärineen (joopa joo) mielenkiintoista koluttavaa. Valitettavasti en ole, ja vaikka yleensä tykkäänkin siitä, että sarjalla on jokin pointti ja mielellään jotain sanottavaakin (vrt. esimerkiksi Vincent & The Doctor), tarkoitus ei tässä tapauksessa pyhitä keinoja. Keinot ovat nimittäin huonot.

Sympaattiset, hassunnäköiset avaruusoliot lähinnä hämäävät katsojaa, juoni on puupalikkamainen ja 80-luku näkyy jatkuvasti liiankin selvästi. Ei sillä, minkäs sille voi että sarja on tuotettu silloin, mutta kun. Ei sitä ihan kaikkea tutkimusmatkailunkaan nimissä voi kestää.

Blogini lukijoissa ei liene yhtään Alien Nationin fania - semminkin kun lukijoita on yhteensä noin viisi. Siksi uskallan sanoa, etten suosittele tätä oikein kenellekään (paitsi niille televisiotutkimuksen opiskelijoille, joilta vielä puuttuu graduaihe). Tässä teille kuitenkin maistiaisena kaunis perhevalokuva:

 

Koska olen epätoivoinen tämän sarjan nähtyäni, linkkaan teille myös Iltalehden videon, jossa räjäytetään vesimeloni. Onneksi huomenna on luvassa jotain aivan muuta, nimittäin Alienated. Pidän sormet ristissä ja toivon parasta.

Pitkää pidempi yö 12-13: Alice

Liisa Ihmemaassa on aina ollut omalla kohdallani melkoinen arvoitus. Olen katsonut aiheesta lapsena pari jaksoa jotakin hämmästyttävän laiskasti dubattua piirrosohjelmaa ja myöhemmin - ainakin teoriassa - Burtonin elokuvan. Saattaisi luulla, että olen tästä syystä huono valinta arvioimaan tämänkertaisen teoksen, mutta ongelma piileekin syvemmällä. Tätä minisarjaa on nimittäin todella, todella vaikea katsoa. Sen nimi on:

Alice

Alice pakenee kaappaajiltaan eksposition toivossa...

Alice (2009) on SyFy Channelin kaksiosainen minisarja, jossa Ihmemaa on perinteisen maagisen fantasiamaailman sijaan dystopinen, teollistunut scifi-rinnakkaisulottuvuus. Ihmemaan katala kuningasperhe kaappaa ihmisiä omasta maailmastamme ja kuljettaa näitä kasinoon, jossa ihmispoloilta vuodatetaan tunteet. Nämä tunteet talletetaan pulloihin ja kaupataan kovaan hintaan Ihmemaan asukkaille. Tähän sotkeutuu judo-opettaja Alice, jonka miesystävä Jack livauttaa tämän taskuun kallisarvoisen perhekalleussormuksensa. Välittömästi tämän jälkeen Jack kaapataan ja kaappaajia jahdatessaan Alice putoaa peilin läpi Ihmemaahan.

Tästä kaikesta seuraa äärimmäisen jännittävä maaginen seikkailu. Jos tartuit tässä vaiheessa sanaan "maaginen" ja aiot sen vuoksi kysyä: "Mutta eikö tämän ollut tarkoitus olla scifiä?", olemme välittömästi samalla aallonpituudella. Teollistuneessa Ihmemaassa risteilee jättimäinen lentoalus, arkkitehtuuri on kovin modernin oloista ja ensimmäinen laukaus tuliaseella ammutaan 40 minuutin kohdalla, mutta kaikki juonen kannalta olennainen teknologia, ihmisten tunteiden vuodatus etunenässä, jää silti täysin fantasia-asteelle. Tämän tarinan olisi voinut kertoa vanhassa, huumehöyryisessäkin Ihmemaassa. Scifiulottuvuus jääkin lähinnä visuaaliselle tasolle, joka minisarjabudjetilla tarkoittaa paria lavastetta, jokusta koristeltua studiohallia ja muutamaa digitaalista matte paintingia. Jossain vaiheessa ruudulla juoksenteli jonkinlainen dinosauruskin, mutta sen merkitys juonelle jäi hieman hämäräksi. Jos näistä eväistä kokoon kursittu kokonaisuus kiinnostaa, ei kokeileminen maksa kuin DVD:n ja käytetyn ajan verran.

Näyttelijätyö ei saanut aikaan sen suurempia kauhunirvistyksiä, ja sarjassa esiintyy yllättävän moni TV-maailman That Guy, Tim Currystä Kathy Batesiin. Vanhana Stargate SG-1 -fanina alkuvaiheessa Alicen äitiä esittävä Teryl Rothery oli mukava yllätys.

... marssiakseen myöhemmin takaisin.

Sarjan suurin ongelma on, että sitä on käsittämättömän hankala katsoa. Siksi sen arvostelen minä, ja siksi teen sen kuukausia aikataulusta jäljessä. Aloitin kolmasti, kunnes lopulta tukevan vertauskuvallisen niskaotteen rohkaisemana selviydyin ensimmäisen osan loppuun. Päättelin lopulta syyn olevan, etten löytänyt sarjasta minkäänlaista pointtia. Paitsi ehkä, että Herttakuningatar on paha. Jonkun pitäisi tehdä asialle jotain.